13.07.2022
Tommi Tuomisen kolmihenkinen perhe pääsee muuttamaan uuteen Jämerä townhouse-kotiinsa tammikuussa 2023.
Tommi Tuominen sanoo, ettei perheellä ollut oikeastaan suunnitelmia ryhtyä rakentamaan, kun he huomasivat, että Kangasalan Vatialan kaupunkipientaloalueella oli peruutuksen jälkeen vapaana yksi 290 m2:n kokoinen vuokratontti. Alueelle rakennetaan kaikkiaan 31 kaupunkipientaloa.
–Se oli päätytontti kolmen talon rivissä. Kiinnostuimme heti, sillä pitkän muotoiselle tontille saisi kätevästi pienen suljetun, mahdollisimman helppohoitoisen pihan ja sen päähän pihasaunan, Tuominen kertoo.
Paloturvallinen kivirakenne
Tuomiset asuvat lähellä, Tommin itse käsityönä pitkästi rakentamassa omakotitalossa ja olivat ehtineet jo ajatella jossakin vaiheessa myös kivitalon rakentamista. Nyt siihen tarjoutui mahdollisuus.
–Townhouse-rivissä jo rakennusmääräykset edellyttävät rakenteilta EIM60 palonkestävyyttä. Puutalossa se olisi edellyttänyt hankalasti toteutettavia palokatkoja katolle saakka. Kaikki talotehtaat eivät nykyisessä pientalorakentamisen korkeasuhdanteessa välttämättä olisi olleet edes valmiita tarjoamaan tällaista hankalampaa kohdetta, Tuominen arvelee.
Jämerä townhouse-kivitalot rakennetaan palamattomasta, ympäristöystävällisestä ja puhtaasta M1-luokan bauroc kevytbetonista, joten EIM60 palonkestävyys ei ole mikään ongelma.
Jo Tuomisen ensimmäinen puhelinkeskustelu Jämerä-kivitalojen Pirkanmaan edustajan Jämerän Tampereen Studion Jouni Aholan kanssa vaikutti lupaavalta ja luottamus vaan vahvistui miesten kohdattua.
– Onneksi hintakin pysyi asettamassamme budjetissa!
Suunnittelu sujui sutjakasti
Tuomisten talon suunnitteli jo lukuisia upeita Jämerä townhouse-taloja Tampereen ympäristöön ja pääkaupunkiseudulle suunnitellut arkkitehti Kirsi Lehtonen.
Tuominen kertoo, että suunnittelu sujui kaikin puoli jouhevasti. – Vaimoni Henna oli jo aika tarkkaan miettinyt pohjaideaa. Kirsi Lehtonen antoi hyviä vinkkejä omien ajatuksiemme tueksi. Saimmekin suunniteltua talon varsin nopeasti. Joitakin pieniä yksityiskohtia lähinnä hieroimme sitten pitempään.
Tuomisten 120-neliöinen Jämerä townhouse on kaksikerroksinen. Sen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat ylös asti avoin olohuone, avokeittiö, kodinhoitohuone ja wc.
Yläkertaan tulee kolme makuuhuonetta. Niistä suurimman, 14-neliöisen makuuhuoneen, yhteyteen tulee walk in -vaatehuone ja pieni ikkunallinen tietokonenurkkaus Tuomisen IT-alalla työskentelevälle vaimolle. Yläkerrassa on myös kylpyhuone/wc.
Pikkupihasta tulee juuri niin helppohoitoinen kuin Tuomiset toivoivat. Sinne ei tule ollenkaan luonnollista nurmea — vain joitakin leikattavia pensaita.
Pihan toiselle puolelle kohoavaan 23 neliön talousrakennukseen sijoittuu varaston lisäksi sauna ja pieni kahden suihkun pesuhuone. Toisella puolella oleskelutilaa kasvattaa lasikko ja toiselle puolelle tulee poreallas. Rakennus on toteutettu Jämerän massiivikiveä ja -hirttä yhdistävällä LogRoc-konseptilla.
Erinomaiset rakennussäät
Kesän korvalla 2022 Tuomisten townhousen muuraus on jo pitkällä. – Jouni Ahola on työparinsa kanssa muurannut taloa todella jouhevasti ja maarakentajaamme kuunnellen. Raksalla on joku touhunnut joka päivä sen jälkeen, kun saimme rakennusluvan, Tuominen kiittää.
Tommi Tuominen aikoo itsekin osallistua rakentamiseen. Hän rappaa talon ulkopuolelta ja tekee myös kaikki sisäpinnat. Tuominen on ammatiltaan rakennusinsinööri ja kerännyt kokemusta rakennustöistä myös ensimmäisen talonsa rakentamisvaiheista.
Talon rakentaminen on edistynyt Tuomisen mukaan erinomaisesti ja kelitkin ovat suosineet. Alun perin perheen piti päästä muuttamaan uuteen kotiinsa jouluksi, mutta rakennusluvan saamisessa kesti luvattua pitempään. Tähtäimessä on nyt tammikuun loppu 2023.
Jämerä-kivitalojen rakentaminen ei välttämättä ole Tuomisten osalta vielä tämänkään projektin jälkeen taputeltu. He ovat ajatelleet, että saattaisivat hyvinkin vielä jossain vaiheessa rakentaa toisen Jämerä-kivitalon hieman rauhallisemmalle tontille.
Kohde:
Jämerä townhouse
Rakennuttajat: Henna ja Tommi Tuominen
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehti Kirsi Lehtonen
Kerrosala: 120 m2
Piharakennuksen kerrosala: 23 m2
Tontti: 290 m2
Arkkitehti Kirsi Lehtonen suunnitteli Tommi Tuomisen kolmihenkiselle perheelle Jämerä townhousen Kangasalan Vatialan kaupunkipientaloalueelle.
Tommi Tuomisen perheen Jämerä townhouse kohoaa päätytontille kolmen talon rivissä. Päätytontilla myös toiselle sivulle on voitu sijoittaa ikkuna. Townhouse saa suurien ikkuna-aukkojen kautta maksimaalisen määrän luonnonvaloa.
Jämerän massiivikiveä ja -hirttä yhdistävällä LogRoc-konseptilla toteutettuun talousrakennukseen sijoittuu varaston lisäksi sauna ja pesuhuone.
Talousrakennus rajaa tontin kadulle ja muodostaa luontevan näkösuojan.