Sisältöön »

Runkovalmiin talotoimituksen tilaajalle kevätetuna kevyiden väliseinien materiaalit veloituksetta »

 
 
 
fiilis-townhouse-blogi.jpg
 

Townhouse-blogi

Townhouse -blogi kertoo kahdentoista Tuusulan asuntomessuille 2020 rakennettavan townhousetalon rakentajista, talojen suunnittelusta ja rakennuttamisesta sekä päätöksenteon vaiheista.


 

08.11.2017

T2020 hanke käynnistyy

Ihmiset keskiössä

Koko syksyn ajan hankesuunnitelman, tontin varauksen ja käytännön linjausten kanssa painittua, tuli vastaan hetki etsiä "kolmas osapuoli", hankkeen todelliset tähdet, rakennuttajat. Marraskuun pimeässä illassa Jämerän pääkonttorin aula oli täynnä hankkeesta kiinnostuneita ihmisiä. Toki tiesimme, että messut sinänsä jo kiinnostavat ihmisiä, mutta emme ikinä olisi arvanneet että tuon tilaisuuden osanottajista tulisi jopa puolet hankkeen rakennuttajaosapuolista kasaan. Tuossa vaiheessa olimme jo varanneet hankkeen pääarkkitehdin, Kirsi Lehtosen mukaan projektiin. Saksassa arkkitehdiksi opiskellut Kirsi on ollut aikaisemminkin mukana Jämerän yksittäisissä Townhouse -projekteissa mukana, mutta ei koskaan näin monen talon hankkeessa. Tilaisuus oli kaikille uusi monellakin tapaa, mutta samalla suuri mahdollisuus kehittyä ja saada suoraa palautetta hankkeesta kiinnostuneilta.

Talojen suunnittelut käynnistettäisiin tontin määräosan varaajien kanssa välittömästi kun varausmaksu on maksettu. Jokaisen henkilökohtaiset toiveet otettaisiin huomioon mahdollisuuksien mukaan ja ensimmäiseksi määräosansa varanneet olisivat luonnollisest luomassa linjauksia myöhemmin mukaan tuleville varaajille.

Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:




03.07.2019

Puhtaat valkoiset rungot

Lue lisää


24.05.2019

Kivi kiveltä, palkki palkilta

Lue lisää


25.04.2019

TALOT ALKAVAT NOUSTA

Lue lisää


08.03.2019

Paalutusta oikein luvan kanssa

Lue lisää


12.02.2019

Tästä se lähtee

Lue lisää


14.11.2018

Rakentamista ammattilaisten kanssa

Lue lisää


14.08.2018

Ryhmärakentamisen työkalut

Lue lisää


25.05.2018

Suunnittelusta ei tingitä

Lue lisää


29.08.2017

Järjestyksessään 50. asuntomessut Tuusulassa 2020

Lue lisää


 

jari-kokokuva396119478.jpg

Jari Malkamäki

Kirjoittaja on Jämerä Kivitalojen toimitusjohtaja ja on vetänyt ohella Tuusula 2020 townhouse-projektia osana laajempaa kehitysprojektia, jossa rakennetaan prosessia kustannustehokkaiden kaupunkipientalo -ryhmärakentamishankkeiden läpiviemiseksi.

Kirjoittajalla on yli 15 vuoden kokemus pientalorakentamisesta. Hän on Suomen Pientaloteollisuus ry:n haliituksen puheenjohtaja 


 

#townhouse #ryhmärakentaminen #kaupunkipientalo #pientalo #kivitalo #ryhmärakentamishanke #jämerä #jämeräkivitalo #jamerakivitalo #liveyourdream #asuntomessut #asuntomessuttuusula #tuusula #asuminen

 

Kaikki kirjoitukset

 
 
 
x