Sisältöön »

Runkovalmiin talotoimituksen tilaajalle kevätetuna kevyiden väliseinien materiaalit veloituksetta »

 
 
 
fiilis-townhouse-blogi.jpg
 

Townhouse-blogi

Townhouse -blogi kertoo kahdentoista Tuusulan asuntomessuille 2020 rakennettavan townhousetalon rakentajista, talojen suunnittelusta ja rakennuttamisesta sekä päätöksenteon vaiheista.


 

24.05.2019

Kivi kiveltä, palkki palkilta

Kova on vauhti, ei voi muuta sanoa!

Kuukaudessa 12:a talon peruutuksista ollaan noustu jo toisen kerroksen tekemiseen. Aikatauluista ollaan jopa edellä vaikka erilaisia, meidän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevia haasteita mm. veden ja sähkön saannin suhteen onkin ollut.

Isoksi haasteeksi on noussut myös työmaan jätteiden hallinta pienillä tonteilla. Niiden poisvienti tulisi olla viikottaista ja vaikka yritimme saada tehtävää hoitamaan jotain pk-seudulla toimivaa huollinta- tai siivousyritystä, ei sellaista löytynyt. Liikeideoiden pyöriessä mielessä otin yhteyttä Lassila&Tikanojaan... sieltä on ehkä uutta palvelua nyt sitten tällekin sektorille tulossa. Onneksi messualueen oma jätehuoltopiste avautuuu kesäkuussa eikä jätteitä tarvitse viedä kymmenien kilometrien päähän "lähimmälle" jäteasemalle.

Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:




03.07.2019

Puhtaat valkoiset rungot

Lue lisää


25.04.2019

TALOT ALKAVAT NOUSTA

Lue lisää


08.03.2019

Paalutusta oikein luvan kanssa

Lue lisää


12.02.2019

Tästä se lähtee

Lue lisää


14.11.2018

Rakentamista ammattilaisten kanssa

Lue lisää


14.08.2018

Ryhmärakentamisen työkalut

Lue lisää


25.05.2018

Suunnittelusta ei tingitä

Lue lisää


08.11.2017

T2020 hanke käynnistyy

Lue lisää


29.08.2017

Järjestyksessään 50. asuntomessut Tuusulassa 2020

Lue lisää


 

jari-kokokuva396119478.jpg

Jari Malkamäki

Kirjoittaja on Jämerä Kivitalojen toimitusjohtaja ja on vetänyt ohella Tuusula 2020 townhouse-projektia osana laajempaa kehitysprojektia, jossa rakennetaan prosessia kustannustehokkaiden kaupunkipientalo -ryhmärakentamishankkeiden läpiviemiseksi.

Kirjoittajalla on yli 15 vuoden kokemus pientalorakentamisesta. Hän on Suomen Pientaloteollisuus ry:n haliituksen puheenjohtaja 


 

#townhouse #ryhmärakentaminen #kaupunkipientalo #pientalo #kivitalo #ryhmärakentamishanke #jämerä #jämeräkivitalo #jamerakivitalo #liveyourdream #asuntomessut #asuntomessuttuusula #tuusula #asuminen

 

Kaikki kirjoitukset

 
 
 
x