Sisältöön »
 
 

Ajankohtaista

21.08.2019

Jari Malkamäki on nimitetty Jämerän uudeksi toimitusjohtajaksi


Jämerä Kivitalot Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Yli 35 vuotta kevytbetonin parissa työskennellyt ja alan todellinen tietopankki Jouni Nieminen jää elokuun lopussa ansaitsemalleen eläkkeelle. Jouni toimi kolmisenkymmentä vuotta Ikaalisten kevytbetonitehtaan johtajana ja tehtaan lopettamisen jälkeen siirtyi Jämerän tekniseksi johtajaksi ja edelleen toimitusjohtajaksi kehittäen samalla Bauroc-konsernin kevytbetonituotteita.


Jämerän uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jari Malkamäki. Jari on toiminut pitkään pientaloalalla myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen tehtävissä. Ensin hirsirakentamisen parissa ja viimeiset seitsemän vuotta Jämerän massiivikivitalojen myynnin johtajana ja liiketoiminnan kehittäjänä. Jari toimii lisäksi Suomen Pientaloteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana ja vaikuttaa sitä kautta näköalapaikalta koko alan kehitykseen Suomessa.
- Uskon lujasti yksiaineisen massiivikivirakentamisen saavan jalansijaa yhä enemmän. Asiakkaat ovat heränneet terveelliseen rakentamiseen, materiaalin hengittävyyteen ja yksiaineisuuteen, jollainen Jämerä-kivitalojen runkomateriaali, karkaistu kevytbetoni, on. Tämä aikoinaan Suomessa 30-luvulla tehty huippuinnovaatio on nykyisin Euroopan suosituin pienkivitalojen rakennusmateriaali. On jo aika huomata kevytbetonin erinomaisuus meilläkin, sillä materiaalista on tehty terveitä taloja vuosikymmeniä. -toteaa Jari Malkamäki.


Lisätietoja
Jari Malkamäki, puh. 040 179 6327, jari.malkamaki@jamera.fi Jämerä Kivitalot Oy, toimitusjohtaja


Kevytbetoni on keksitty 1930-luvulla Suomessa, Lohjan kalkkitehtailla. Jos se keksittäisiin nyt, olisi se kivitalorakentamisen mullistava tuote. Onneksi se on edelleen sitä ja vieläpä vuosikymmenien kokemuksella!

 

RAKENNUSMESSUT

lue lisää